Hääpuku ja takki, valokuvauspuku ja bolero sekä sulhaspojan puku

Ilokseni tyttäreni ilmoitti menevänsä naimisiin. Päivä oli tiedossa hyvissä ajoin ennen juhlapäivää. Suunnitteilla oli maestraattivihkiminen ja sen jälkeen pienimuotoinen lounas.

Ensin suunnittelimme vain hääpuvun. Puvun valmistuttua pohdin takkitilannetta. Ilmeni että sopivaa takkia ei ollut, joten ei muuta kuin tekemään. Takin suunnittelussa piti huomioida leveä helma ja halusin takkiin samaa muotolinjaa kuin hääpuvussa. Mieleeni piirtyi pitkä valkoinen tikkitakkia kellohelmalla.

Myös sulhaspoika kaipasi asua. Suunnittelin tyttäreni kanssa sulhaspojan asun. Pikkupojan asun suunnittelussa ja ompelussa nousi mieleeni kivoja muistoja reilun kahdenkymmen vuoden takaa, jolloin ompelin lasteni vaatteet.

Vaikka tiesin että näissä hääasuissa oli jo melko paljon tekemistä mieleeni tuli ajatus hieman utopistisesta kuvauspuvusta. Aloin kutsuman tätä projektia lumikuningattarenpuvuksi. Tähän postaukseen laitoin kuvia puvusta nuken päällä. Puku tullaan kuvaamaan vielä tyttäreni päällä mutta saa nähdä tehdäänkö sen tänä- vai ensitalvena.

Jatka lukemista ”Hääpuku ja takki, valokuvauspuku ja bolero sekä sulhaspojan puku”

Ensimmäinen kouluviikko takana / viikonlopun kaavotus harjoitteluja

Eka kouluviikko takana. Opinnot lähti liikkeelle kaavoituksesta ja muotoilusta. Tehtäväksi saimme kaavoittaa, kuositella vaatteen ja ommella proton. Ensiviikolla esittelemme luokassa oman luomuksen ja kerromme taustat miksi tämä malli jne.

Viikonloppuna tein useamman pikkuproton. Halusin tehdä laskoksia, jos vaikka oppisin niiden teon niksit. En halua tehdä mitään simppeliä, sillä menin kouluun ajatuksella että nyt testataan juuri ne itselle vaikeat asiat. Tämän viikonlopun harjoituksissa haastetta riitti.

Jatka lukemista ”Ensimmäinen kouluviikko takana / viikonlopun kaavotus harjoitteluja”

Kesän, aurinko ja vuoden 2020 ompeluprojektin suunnittelu

Ennen rakastin kesäaikaa, aurinkoa, lämpöä ja kesä puuhastelua. Mutta nykyään kesä tuottaa ristiriitaisia tunteita ja haastetta. Kärsin haastavasta ruusufinnistä ja aurinkoallergiasta. Ulkona olo aiheuttaa päänvaivaa kun pitää suojautua auringolta hatuin ja erilaisiin vaattein, ihoa ei saa näkyä. Jo pienikin määrä aurinkoa saa ihoni punaiseksi ja araksi. Tämä on ohjannut ompeluitakin siten että pyrin tekemään kesäksi vaatteita jotka suojaavat. Hyväksi olen havainnut erilaiset kellohihat, ne peittävät ja ovat ilmavia. Hameissa ja mekoissa pitkät helmat jne.

Jatka lukemista ”Kesän, aurinko ja vuoden 2020 ompeluprojektin suunnittelu”

Iltapuvun suunnittelu ja ompelu metallinhohtoisesta organzasta

Kangasvarastossani on odottanut iltapukukangas, jonka hankin Viron Karnaluksista. Alkuperäinen ajatus oli tehdä puku tyttäreni koossa, mutta tilanne muuttui koronan myötä. Oma ehtoisessa eristyksissä mekon sovitus ei onnistu, joten päätin tehdä mekon itselleni. Alkuperäistä suunnitelmaa piti muuttaa, jotta sain puvun istumaan luontevasti päälleni.

Jatka lukemista ”Iltapuvun suunnittelu ja ompelu metallinhohtoisesta organzasta”

Kellohihanen viskoosipaita

Näin Pinterestissä kuvan paidasta, jonka hihoissa oli kyynärpäästä alaspäin kellotus. Kellotus laskeutui vinosti siten että hihan etuosa on lyhyempi kuin takaosa. Eurokankaan palalaarista löytyi musta kukkakuvioinen viskoosikangas, joka sopi mielestäni hyvin tähän malliin. Viskoosi on kevyt, laskeutuva kangas.

Jatka lukemista ”Kellohihanen viskoosipaita”

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑