Puutarhuri kaipasi essua, jossa olisi isoja taskuja pieniä puutarhavälineitä varten. Toiveissa oli että essu vamistetaan paksusta farkkukankaasta. Essun olisi voinut tehdä vedostamalla mallin suoraan nukellelle tai leikkaamalla vain summamutikassa mallin mutta halusin tehdä kunnon kaavat essulle, joita voisin käyttää myös myöhemmin. Siispä työ lähti etenemään peruskaavasta.
Jatka lukemista ”Puutarhaessu”Hiuslaskosten ompelu
Peruskaavan piirtämisen jälkeen, piti suunnitella hiuslaskokset, jotta saan kuositeltua laskokset kaavan.
Jatka lukemista ”Hiuslaskosten ompelu”Vuoden 2020 ompeluprojekti/osa 1 korsetti
Ompeluprojekti lähti liikkeelle tavanomaiseen tapaan. Helmamalli oli selvä, mutta korsetin malli mietitytti. Tein pari protoa, josta sitten valitsin mallin. Ennen varsinaisen mekkoprojektin aloitusta päätin tehdä harjoitusmielessä korsetin. Näin saisin testattua saumarakenteita ja varmistettua että korsetti on oikean kokoinen.
Jatka lukemista ”Vuoden 2020 ompeluprojekti/osa 1 korsetti”Farkkumekko fiksatulla kaavalla

Mystinen krinoliininauha juhlapuvun helmassa
Ompelutarvikesivuja selatessa törmäsin krinoliininauhaan. Siinä sitten hämmästelin et mikä nauha ja mihin sitä käytetään?
Nettisurfailun tuloksena mystisen nauhan käyttö alkoi valkenemaan. Sitä käytetään liehuvussa helmoissa. Nauha löytyy montaa eri leveyttä ja sen tarkoitus on muotoilla helmaa. Mielenkiintoni heräsi, siitä se sitten taas lähti.
Päässäni piirtyi kuva juhlamekosta joka muuntautuu. Taftista teen kotelomekon, jonka päälle saa laitettua kimaltavasta ongazasta kerroksittain rakentuvan hulmuavan helman, joka solmitaan vyötärölle. Tein helmasta leikkuu ja ompelusuunnitelman. Hulmuava helma rakentuu kuudesta halkasijaltaan 140 cm ympyrästä, jonka reunaan ommellaan vinonauhan sisään krinoliininauha. Pikaisena laskutoimituksena orgazaa tarvitaa ainakin 15 metriä ja kotelomekkoon 2 metriä taftia.
Jatka lukemista ”Mystinen krinoliininauha juhlapuvun helmassa”
Kesä 2019 ompelupäiväkirja osa 1 – ompeluhuoneessa auringolta piilossa
Kesä on ihanaa aikaa kun aurinko lämmittää ja luonto kukkii, mutta samalla ongelmallista aikaa aurinkoallergiaa potevalle. Itse lukeudun tuohon allergisten joukkoon. Niinpä kesäni menee aurinkoa kartellen.
Ompelu on erittäin mukavaa ajanvietettä. Normi vaatteita on kiva tehdä mutta toisinaan haluan haastaa itsensä erilaisten ompelusten tiimoilta. Pidän juhlapukujen suunnittelusta ja valmistamisesta. Niille on vain niin harvoin käyttöä, joten yleensä suunnittelen ja valmistan puvut 1/3 osa 38 koosta. Viime vuoden lopulla kaavoitin ja valmistin sifonki iltapuvun pikkukoossa. Puvun valmistuttua ajattelin että tää on sellainen puku, jonka haluan tehdä oikeassa ihmiskoossa.
Toukokuussa pohdin mitä ompelisin lomani aikana. Siinä sitten ideoita etsien surffasin kangaskauppojen nettisivuja. Kangaskapinan nettisivuilla postomyynnissä oli edullista sifonkia. Värivaihtoehtona oli valkonen, musta ja punainen. Silloin päätin että tästä tulee mun tän kesän projekti. Tilasin siltä istumalta 40 metriä punaista sifonkia.
Jatka lukemista ”Kesä 2019 ompelupäiväkirja osa 1 – ompeluhuoneessa auringolta piilossa”
Kietasuhousut
Tytär pyysi ompelemaan kesäksi leveälahkeiset housut raidallisesta kankaasta. Lahkeissa saisi olla myös sivuhalkiot. Löysin Sellon Eurokankaan palalaarista raidallisen viskoosikankaan, joka sopi hyvin tähän projektiin.
Hetken tuumailtuani mieleeni tuli kietasuhousut, jollaiset ompelin itselleni 90-luvun lopulla. Muistin housut hyvin mutta en millainen kaava niissä oli. Ei auttanut muuta kun kaivella ikivanhoja lehtiä ja sieltähän se löytyi. Lehti oli Moda 2/97. Lehden kaava oli auttamatta liian pieni, joten tutkin vain kaavakuvaa, jonka pohjalta tein oman kaavan.
Eilen kangas tänään paita !
Piipahdin päivän reissulla Virossa ja tietysti piti tehdä nopea vilkaisu paikalliseen kangasvalikoimaan. Aikaa oli rajoitetusti, niin kävin Forumissa olevassa Kangas&Nööpissä. Mukaan lähti tulppaanikangas, joka on 70% viskoosia ja 30% silkkiä. Kangas oli ihanan näköinen sekä tuntuinen.
Hihanyörityksen valmistus
Nyörityksen valmistaminen ei ole vaikeaa, mutta se vaatii hieman sorminäppäryyttä.