Puutarhuri kaipasi essua, jossa olisi isoja taskuja pieniä puutarhavälineitä varten. Toiveissa oli että essu vamistetaan paksusta farkkukankaasta. Essun olisi voinut tehdä vedostamalla mallin suoraan nukellelle tai leikkaamalla vain summamutikassa mallin mutta halusin tehdä kunnon kaavat essulle, joita voisin käyttää myös myöhemmin. Siispä työ lähti etenemään peruskaavasta.
Jatka lukemista ”Puutarhaessu”Reisitaskufarkut
Yleensä suunnittelen ompelukseni melko tarkkaan ennen työn aloittamista. Normaalisti piirrän mallikuvan ja suunnittelen ompelujärjestyksen sekä saumarakenteet. Mutta nyt päätin tehdä poikkeuksen ja valmistaa farkut mielessäni olevan ajatuksen pohjalta.Mielessäni oli ajatus reisitaskufarkuista. Toiseen reisitaskuun kirjon oman tuotemerkkini.
Piirsin housujen kaavat mittojeni mukaan, jonka jälkeen valmistin proton. Proton tein sen vuoksi että en halua tuhlata oikeaa kangasta jos kaava olisikin pielessä. Protosovituksessa selvisi että kaavaa piti hieman korjailla haarakoukun ja vyötärön korkeuden osalta, mutta muuten kaava onnistui hyvin. Tästä oli hyvä lähteä viemään projektia eteenpäin.
Jatka lukemista ”Reisitaskufarkut”Kesän 2022 ompeluprojekti
Kesäloma ja ompeluprojekti :). Tämän vuoden teeman mukaisesti puvun väri on valkoinen. Niin kuin aiempinakin vuosina, ompeluprojekti sisältää aina minulle uusia asioita ja tekniikoita. Projekti lähti käyntiin jälleen pinterestiä selailemalla, jonka jälkeen piirsin mallikuvan.
Jatka lukemista ”Kesän 2022 ompeluprojekti”Hääpuku ja takki, valokuvauspuku ja bolero sekä sulhaspojan puku
Ilokseni tyttäreni ilmoitti menevänsä naimisiin. Päivä oli tiedossa hyvissä ajoin ennen juhlapäivää. Suunnitteilla oli maestraattivihkiminen ja sen jälkeen pienimuotoinen lounas.
Ensin suunnittelimme vain hääpuvun. Puvun valmistuttua pohdin takkitilannetta. Ilmeni että sopivaa takkia ei ollut, joten ei muuta kuin tekemään. Takin suunnittelussa piti huomioida leveä helma ja halusin takkiin samaa muotolinjaa kuin hääpuvussa. Mieleeni piirtyi pitkä valkoinen tikkitakkia kellohelmalla.
Myös sulhaspoika kaipasi asua. Suunnittelin tyttäreni kanssa sulhaspojan asun. Pikkupojan asun suunnittelussa ja ompelussa nousi mieleeni kivoja muistoja reilun kahdenkymmen vuoden takaa, jolloin ompelin lasteni vaatteet.
Vaikka tiesin että näissä hääasuissa oli jo melko paljon tekemistä mieleeni tuli ajatus hieman utopistisesta kuvauspuvusta. Aloin kutsuman tätä projektia lumikuningattarenpuvuksi. Tähän postaukseen laitoin kuvia puvusta nuken päällä. Puku tullaan kuvaamaan vielä tyttäreni päällä mutta saa nähdä tehdäänkö sen tänä- vai ensitalvena.
Jatka lukemista ”Hääpuku ja takki, valokuvauspuku ja bolero sekä sulhaspojan puku”Hiuslaskosten ompelu
Peruskaavan piirtämisen jälkeen, piti suunnitella hiuslaskokset, jotta saan kuositeltua laskokset kaavan.
Jatka lukemista ”Hiuslaskosten ompelu”Valmistuin🥳
Vuoden opiskelut on nyt plakkarissa ja pöydällä mittatilausompelijan ammattitutkinnon paperit 🥳.
Jatka lukemista ”Valmistuin🥳”Leikkauksesta toipuminen hyvässä vauhdissa
Toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Aloitin sormien jumppaamisen nuppineuloilla. Alussa sormet oli niin tönköt että nuppineulan ottaminen neulatyynystä oli hankalaa, mutta harjoittelu tuotti tulosta. Sormet alkoivat pikkuhiljaa totella, joten siirryin hieman haasteellisempiin treeneihin. Nauhoitin pienen sovitusnuken.

Ensimmäinen kouluviikko takana / viikonlopun kaavotus harjoitteluja
Eka kouluviikko takana. Opinnot lähti liikkeelle kaavoituksesta ja muotoilusta. Tehtäväksi saimme kaavoittaa, kuositella vaatteen ja ommella proton. Ensiviikolla esittelemme luokassa oman luomuksen ja kerromme taustat miksi tämä malli jne.
Viikonloppuna tein useamman pikkuproton. Halusin tehdä laskoksia, jos vaikka oppisin niiden teon niksit. En halua tehdä mitään simppeliä, sillä menin kouluun ajatuksella että nyt testataan juuri ne itselle vaikeat asiat. Tämän viikonlopun harjoituksissa haastetta riitti.
Jatka lukemista ”Ensimmäinen kouluviikko takana / viikonlopun kaavotus harjoitteluja”