Reisitaskufarkut

Yleensä suunnittelen ompelukseni melko tarkkaan ennen työn aloittamista. Normaalisti piirrän mallikuvan ja suunnittelen ompelujärjestyksen sekä saumarakenteet. Mutta nyt päätin tehdä poikkeuksen ja valmistaa farkut mielessäni olevan ajatuksen pohjalta.Mielessäni oli ajatus reisitaskufarkuista. Toiseen reisitaskuun kirjon oman tuotemerkkini.

Piirsin housujen kaavat mittojeni mukaan, jonka jälkeen valmistin proton. Proton tein sen vuoksi että en halua tuhlata oikeaa kangasta jos kaava olisikin pielessä. Protosovituksessa selvisi että kaavaa piti hieman korjailla haarakoukun ja vyötärön korkeuden osalta, mutta muuten kaava onnistui hyvin. Tästä oli hyvä lähteä viemään projektia eteenpäin.

Jatka lukemista ”Reisitaskufarkut”

Kietasuhousut

Tytär pyysi ompelemaan kesäksi leveälahkeiset housut raidallisesta kankaasta. Lahkeissa saisi olla myös sivuhalkiot. Löysin Sellon Eurokankaan palalaarista raidallisen viskoosikankaan, joka sopi hyvin tähän projektiin.

Hetken tuumailtuani mieleeni tuli kietasuhousut, jollaiset ompelin itselleni 90-luvun lopulla. Muistin housut hyvin mutta en millainen kaava niissä oli. Ei auttanut muuta kun kaivella ikivanhoja lehtiä ja sieltähän se löytyi. Lehti oli Moda 2/97. Lehden kaava oli auttamatta liian pieni, joten tutkin vain kaavakuvaa, jonka pohjalta tein oman kaavan.

Jatka lukemista ”Kietasuhousut”

Heijastava softshell puku

 

Aikuinen tyttäreni kaipasi heijastimilla varustettua ulkoilupukua. Hän on kyllästynyt irtoheijastimiin, jotka tuppaavat hukkumaan. Aloitin puvun suunnittelun luonnostelemalla mallin paperille sekä samalla arvion kankaan menekkiä. Toiveena oli että puvun pääväri olisi musta ja heijastin kangas ommeltaisiin puvun yläosaan hartia linjalle ja housuihin lahkeisiin.

Jatka lukemista ”Heijastava softshell puku”

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑