Reisitaskufarkut

Yleensä suunnittelen ompelukseni melko tarkkaan ennen työn aloittamista. Normaalisti piirrän mallikuvan ja suunnittelen ompelujärjestyksen sekä saumarakenteet. Mutta nyt päätin tehdä poikkeuksen ja valmistaa farkut mielessäni olevan ajatuksen pohjalta.Mielessäni oli ajatus reisitaskufarkuista. Toiseen reisitaskuun kirjon oman tuotemerkkini.

Piirsin housujen kaavat mittojeni mukaan, jonka jälkeen valmistin proton. Proton tein sen vuoksi että en halua tuhlata oikeaa kangasta jos kaava olisikin pielessä. Protosovituksessa selvisi että kaavaa piti hieman korjailla haarakoukun ja vyötärön korkeuden osalta, mutta muuten kaava onnistui hyvin. Tästä oli hyvä lähteä viemään projektia eteenpäin.

Taskut

Aloitin farkkujen valmistuksen taskuista. Vasempaan reisitaskuun kirjoin oman tuotemerkkini. Vasempaan sen vuoksi, että aiemmin valmistin farkkutakin, jonka vasemmassa hihassa löytyy myös tuo samainen tuotemerkki. Oma tuotemerkki on mieheni kanssa yhteistyössä koodattu kirjontamoodiin ja kirjontakoneeni on Bernette 79b, josta tein aiemmin oman jutun.

Myös takataskut saivat kirjontakuvion, joka löytyi Bernetten valikoimasta. Kirjonnat jälkeen ompelin etu- ja takataskut paikoilleen. Viimeistelin taskut kiinnittämällä taskujen reunoihin sisarniitit. Koska farkkukanga on melko paksua käytin tarkujen pohjana valkoista viskoosivuorikangasta. 

Sivusaumana katesauma

Katesauman valmistaminen

Merkitsin etukappaleen sivusaumaan nurjalle puolelle 1 cm varan.

Ompelin noin 0,5 cm päälikankaan reunasta.

Silitin saumavaran kääntymään sauman suuntaa.

Sen jälkeen käänsin ylimääräisen varan pussiksi.

Lopuksi ompelin sauman kiinni. Näissä housuissa käytin tavallista valkoista ompelulankaa. Jos saumoista olisi halunnut näyttävämmät olisi voinut käyttää paksumpaa tai jopa eriväristä tikkauslankaa.

Reisitaskun kiinnitys

Seuraavaksi ompelin sisäsauman, haarasauman vetoketjuhalkioon asti ja kiinnitin vetoketjun. Näistä työvaiheesta unohtui ottaa valokuvat

Vyötärökaitale

Vetoketjun kiinnittämisen jälkeen asettelin vyötärökaitaleen housujen oikealle puolelle ja ompelin kiinni.

Silitin vyötärökaitaleen kiinnityssauman kaitaleen suuntaisesti (ylöspäin)

Tein housuihin vyölenkit silittämällä farkkukankaasta vinonauhaa. Kiinnitin vyölenkkit vyötärökaitaleen. Ompelin vyötärökaitaleen ja alavaran yhteen.

Käänsin alavaran sisäpuolelle ja tarkastin että vyötärökaitaleen ovat yhtä leveitä. Kiinnitin alavaran nuppineuloilla vyötärösaumaan.

Ennen ompelua tilanne näyttää tältä.

Ompelin alavaran kiinni vyötärökaitaleen saumaan.

Tein vyölenkeistä halutun levyiset ja ompelen kiinni. Tikkasin myös koristetikin vyötärökaitaleen yläreunaan.

Lopuksi vielä huolittelin lahkeensuut päärmeellä.

Valmiit housut

Valmiit housut, jotka sopivat jo aiemmin tehtyyn bikertakkiin.

Ajatuksia

Housut onnistuivat hyvin ja niistä tuli sellaiset kuin halusinkin. Mutta niiden valmistaninen ei mennyt ihan putkeen, vaikkakin kirjoituksesta saakin sen käsityksen. Toki mitään suurempaa ei sattunut, enemmänkin hieman kohellusta ompelujärjestyksessä.

  • Halusin että katesauma kääntyy takakappaleen suuntaa. No tämä tarkoittaa sitä että etutaskun reunakohtaan tuli paksukohta, jota oli vaikes kääntää. Saumasta olisi tullut siistimpi jos katesauma olisi kääntynyt etukappaleelle päin.
  • Katesauman ompelun jälkeen surautin samaan hengenvetoon sisäsauman. Sen jälkeen huomasin pöydällä reisitaskut. No sain ne paikalleen jouduin purkamaan sisäsaumat. Sisäsaumat ompelin saumurin viisilankaisella leveällä varmuustikillä, joten sen purkaminen vei hetken aikaa.

Muilta osin housut valmistuivat ilman sen kummempaa säätämistä tai korjaamista.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: