Kesän 2022 ompeluprojekti

Kesäloma ja ompeluprojekti :). Tämän vuoden teeman mukaisesti puvun väri on valkoinen. Niin kuin aiempinakin vuosina, ompeluprojekti sisältää aina minulle uusia asioita ja tekniikoita. Projekti lähti käyntiin jälleen pinterestiä selailemalla, jonka jälkeen piirsin mallikuvan.

Mallin suunnittelu

Päädyin tällä kertaa päälisinpuolin perus A-linjaiseen mekkoon. Kankaana ryppytafti, johon kiinnitetään pitsikuvioita ja kirkkaitatrasseja. Puvun alle tulee irtonainen korsettialushame, jonka tarkoitus on muotoilla vartaloa. Puvun hahmottelun jälkeen oli aika suunnata kangaskaupoille.

Kankaat ja tarvikkeet

Muutaman vuoden tauon jälkeen piipahdin Viron Karnaluxissa. Kauppa on oikein käsityöharrastajan unelma. Sieltä löytyy huikea määrä erilaisia käsityötarvikkeita, kankaita, lankoja niin että pää on ihan pyörällä. Tein ostoslistan, jotta ostaminen ei karkaa ihan lapasesta. Pysyin suunnitelmassa, sieltähän löytyi  taftin ja haluamani pitsit.

Koristestrassit ovat minulle uusi tuttavuus. Googlettamalla löytyi useita nettikauppoja, joista löytyi erilaisia strasseja. Kristallistrasseja tilasin nettisivuilta www.issikka.fi.  Lisäksi tilasin strassien kiinnityskolvin sekä lisää erilaisia strasseja http://www.littlestep.fi. kummatkin liikkeet toimittivat tilaukset erittäin nopeasti.

Peruskaava ja kuosittelu

Valmistan puvun tyttärelleni. Koska aiemmatkin puvut olen tehnyt tyttärelleni, niin peruskaava oli jo valmiina. Tein kuosittelusuunnitelman. Miehustasta tulee melko tyköistuva. Mekon sisälle tulee muotoileva korsettialushame.

Mekon helmasta tulee pitkä ja leveydeksi päätin laittaa maltillisen 4.80. Korsettialushameen pituudeksi tulee polvipituus, näin sitä voidaan käyttää myös muiden lyhyiden mekkojen aluspukuna.

Peruskaava ja kuosittelusuunnitelma 1/4 osa koossa

Aluskorsettimekko

Aloitin puvun valmistamisen korsetista. Teen sen irrallisena omana osana. Näin puvun huoltaminen on helpompaa ja sitä voidaan käyttää myös muiden asujen aluspukuna. Aluspuvun tarkoitus on muotoilla vartalo linjaa, joten siihen tulee melkoinen määrä spiraaliluita. Pohjakankaana käytän lakanakangasta, johon kiinnitin tukevan liimakovikkeen. Ihoa vasten tulee viskoosi vuorikangas. Samasta viskoosi vuorikankaasta tulee myös alusmekko.

Sovituksen jälkeen tein tarvittavat korjaukset korsetriin

Kaavakorjukset

Korjausten jälkeen vuorossa oli korsetin luuttaminen. Ompelin luukujat. Rintojen kohdille laitoin ekstrakujia, joilla saadaan parempi tuki povelle.

Luukujat ennen ompelua
Luukujien ompelu
Korsetin helmaan ompelin vinonauhan. Tein vinonauhan viskoosivuorikankaasta
Korsetin helmaan kiinnitin vinonauhan. Tarvittaessa vinonauha on helppo avata ja poistaa spiraaliluut. Sen jälkeen aluspuvun voi pestä pesukoneessa.
Sirkkarenkaat

Luina käytin spiralailuuta, se on hieman taipuisa ja tukee vartaloa hyvin.

Spiraliluut ja työkalut
Korsetti edestä. Kuvauksen jälkeen lisäsin vielä rintojen sivuille tukiluut.
Korsetti takaa

Valmis korsettialushame

Alushame on tehty viskoosivuorikankaasta. Kuvan oton jälkeen yhdistin alushameen korsettiin. Alla kuvat valmiista aluspuvusta

Mekon ompelu

Kaikki saumat on ommeltu suoralla lukkotikillä ja huolittelut saumurilla. Sivusaumaan ompelin taskut😂. Sovitusta varten nuppineulasi miehustaa ja helmaa toisiinsa. Näin sovituksessa ilmenevät korjaukset on helpompi tehdä.

Saumataskun ompelu

Sovitus / korjaukset

Puvun sovituksessa ei ilmennyt suurempia ongelmia. Korjattavaksi tuli ainoastaan kaventaa miehustan sivusaumasta sentti ja samalla tarkasti olkasaumojen paikan. Muilta osin puku oli juuri sopiva. Katsoimme nyt myös puvun pituuden sillä teen tämän puvun yhden sovituksen tekniikalla 😀.

Korjausten jälkeen tein miehustaan viskoosista vuoren. Leikkasin helman oikeaan mittaan ja ompelin krinoliininauhan, jolla varmistan että puvun helma aaltoilee.

Puvun koristelu (Pitsien- ja strassien kiinnitys)

Nyt puku oli valmis, vain koristeet puuttuivat. Tämä on ensimmäinen puku, johon olen kiinnittämässä pitsejä ja stasseja, joten ennen virallista kiinnitystä piti tehdä testi miten kiinnittäminen tapahtuu. Leikkelin pitsikuviot irtonaisiksi kuvioiksi. Testiversioon asettelin muutamia pitsejä ja säädin ompelukoneeni Bernette 79B vapaakirjonta moodiin. Sitten vain rohkesti ompelemaan. Meni hetki ennen kuin osasin liikutella kangasta järkevästi. Homma eteni kuvio kerrallaan. Testin pohjalta arvelin että pukua tehtäessä pitsien kiinnittämiseen menee noin yksi työpäivä.

Pitsien kiinnitystesti

Stassit ovat myös uusi tuttavuus. Sitä varten hankin hotfix-kolvin ja kahdenlaisia strasseja. Hotfix- ja liimattavia.  Ensimmäisenä testasin kilkkaita strasseja hotfix-kolvilla. Testiversioon läiskin strassit miten sattuu kankaalle. Tarkoitus oli vain testata rautaa. Mekkoon pitää mietriä yritänkö tehdä kuvioita vai läiskinkö niitä mielivaltaisesti kankaalle. Se jää vielä mietintään.

Testi strassien liimailusta

Pitsien kiinnitys mekkoon

Kiinnitin pitsit ensin helmaan nuppineuloin. Sen jälkeen puin puvun nuken päälle, jotta näin miltä se näyttää kauempaa katsottuna. Kun olin tyytyväinen näkemääni siirryin kiinnittämään pitsejä ompelukoneen vapaalla kirjonalla. Helman valmistuttua siirryin miehustaan, jossa etenin samalla tyylillä.

Pitsit nuppineulattu miehustaan.

Strassien kiinnitys

Juotin strassikolvilla strassit kiinni pukuun.

Valmis puku

.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: