Pyöreä laukku – ompeluohje

Pyöreä laukkumuoto on mielestäni ihana, joten päätin että teen siitä kunnolliset kaavat. Laukkua suunnitellessa pohdin mikä olisi oikea koko? Ensimmäisen kooksi valitsin ruokalautasen, jonka halkaisija on 27 cm. Laukusta tuli aika iso. Halusin hieman pienemmän, joten siirryin kakkulautaseen, jonka halkaisija on 22 cm. Tähän kokoon olen tyytyväinen.

27 cm ja 22 cm laukku

Ohjetta luodessa olen tehnyt jo useamman, mutta hieman eri materiaaleista. Ohjeeseen olen kuvannut työvaiheita eri aikaan, joten älä hämmenny, vaikka kankaat vaihtelisivat! Yritin valita parhaiten työvaihetta kuvaavat kuvat.

Voit käyttää kaavoja omaan käyttöön. Pyytäisin että jos laitat kuvia sosiaaliseen mediaan laukuista, jotka on tehty luomallani kaavalla, niin kerrothan postauksessa kaavan olevan sivuilta www.linjaa.fi

Kaavojen piirtäminen

Mittailin ja piirtelin, pohdin laukun kannattimia, kiinnityskohtia ja vetoketjuja. Näin syntyi laukun kaava.

Materiaalit / Kankaiden leikkuu

Kerron mitä materiaaleja olen käyttänyt laukuissa, mutta jokainen saa itse laskea kankaiden tarkan menekin.

Päälikankaana voi käyttää esimerkiksi paksua puuvillakangasta, keinonahkaa, softsheliä. Tässä jutussa materiaalina on Majapuulta ostettu softshell-kangas.

Päälikankaiden leikkaaminen: 2 kpl sivuja (pyöreä), 2 kpl yläosaa, 1 kpl pohja, 1 kpl kiinnityslenkki, 1 kpl hihnan kiinnityslenkki sekä nauhaa (hihnaksi). Laukun hihna on ommeltu kiinni toiseen sivuun ja toisessa sivussa on lenkki. Hihna on tehty kahdesta vinonauhasta, jotka on ommeltu yhteen. Näin saa tehtyä hihnan haluamallaan leveydellä, kankaasta, sekä määriteltyä itse pituuden. Laukkuun voi tehdä myös siten että kummassakin sivussa on lenkit, jolloin siihen laitetaan irrotettava hihna.

Vuorikankaaksi käy vuori- tai puuvillakangas. Tässä ohjeessa käytän vuorikankangasta.

Vuoren leikkaaminen: 2 kpl sivuja (pyöreä), 2 kpl yläosaa, 1 kpl pohja, lisäksi jos haluat laukun sisälle sivutaskuja niin leikkaa myös taskut mieleisestä kankaasta. Teen laukkujen sisälle avaimille lenksun, etteivät ne pyöri laukun pohjalla. Jos haluat ommella sellaisen, niin sitä varten tarvitset vinonauhaa ja jonkinlaisen lukon.

Tuki-/kovikekangas: Tukikangas pitää laukun ryhdissä. Käytän laukuissani paksua joustamatointa puuvilla tuki-/kovikekangasta. Mallissa tuen päällikankaan sekä vuoren.

Tukikankaiden leikkaaminen: Leikkaan tukikankaat päälikankaalle sekä vuorelle, näin laukusta tulee jämäkkä ja pitää muotonsa. Leikkaa tukikangasta 4 kpl sivuja (pyöreä), 4 kpl yläosaa (vetoketju), 2 kpl pohja osaa. Halutessasi voit tukea myös hihnan kiinnitin osat. Leikkan tukikankaat saman kokoisina kuin laukun osat, sillä silloin ne kiinnittyvät ompelusaumoihin.

Muut tarvikkeet: vetoketjut 30cm ja 25 cm sekä lenkki ja solki, jolla voi säätää olkahihnan pituutta. Mallissa käytän muovilenkkiä sekä muovista läppäsolkea. Kiinnikkeet voivat olla muovisia tai metallisia. Vaihtoehtoja on rajattomasti.

Tukikankaiden kiinnitys

Kiinnitä tukikankaat päälikankaisiin. Muistathan, jos käytät liimatukikangasta se pitää prässätä kiinni kankaaseen. Pelkkä silitys ei kiinnitä liimaa eli paina silitysrautaa prässin tavoin tukikankaat ohjeessa määritellyn aja. Yleensä se on noin 15-20 sekuntia per kohta.

Vuoren tukikankaat kiinnitän ompelemalla. Laukuissani vuorena on vuorikangas. Jos siihen prässää kiinni liimatukikankaat, niin on mahdollista että liimalaikut näkyvät kankaan läpi. Kannattaa testata pieneen kangastilkkuun näkyykö liima läpi, jos eivät, niin mikään ei estä kiinnittämästä niitä vuoriosiin.

Ompelu

Hihna

Silitä vinonnauha ja ompele nauhat yhteen.

Laita hihna kantohihnankiinnitysosien väliin. Kiinnitysosat ovat oikeat puolet vastakkain. Ompele kiinnitysosan sivut sekä yläreunana kiinni, jonka jälkeen käännä oikein päin. Jos teet hihnan kiinnitysosan joustavasta materiaalista, niin kiinnitä tukikangas, ettei se pääse venymään.

Ompele myös toisen sivun kiinnityslenkit.

Valmis hihna

Laukun avausvetoketjun ompelu

Nuppineulaa vetoketju vuoren ja päälikankaan väliin: tukikangas, vuorikangas, vetoketju ja päälikangas.

Ompele. Käännä sen jälkeen päälikangas ja vuori/tukikangas oikein päin.

Ompele koristetikkaus, jolla kiinnitetään päälikangas, vuori ja tukikankaat.

Valmis vetoketjuosa.

Laukun ylä- ja alaosan yhdistäminen kehäksi

Haluan varmistaa, että laukun hihnat pysyvät oikeilla paikoilla osien yhdistämisessä, joten kiinnitän ne ompelemalla reunaan. Tässä kohtaa on hyvä miettiä, haluaako hihnan vai lenkkiosan vetoketjun avausreunaan.

Kiinnikkeiden kiinnitys pohjaosaan.

Laita vetoketjuosa pohjaosan päälle ja ompelen kiinni.

Tilanne ennen ompelua.

Taita kannatinhihna vetoketjun suuntaan ja tee koristetikkaus, jolla kiinnität saumavaran alaspäin. Nyt laukun kehä on valmis.

Taita saumavara alaspäin ja ompele oikealta puolelta kiinnitystikkaus
Kiinnitystikkaus näyttää tältä

Laukun sivutaskut

Seuraavana vuorossa on ulkopuolen taskut. Laukkuihin olen laittanut vain toiselle sivulle vetoketjutaskun. Tässä muutama kuva siitä. Ensin ompelen vetoketjun erillisiin taskuosiin. Sen jälkeen laitan taskuosan toisen sivuosan päälle. Ompelen taskun reunoista kiinni, jotta se ei liiku, kun sivuosa kohdistetaan kehään.

Laukun kokoaminen

Nuppineulaa laukun sivuosa kehälle. Tässä hyvänä apuna on kohdistusmerkit. Jos laukun sivuun tulee vetoketjutasku, tarkasta että avausvetoketju ja taskuvetoketjun avaus on samaan suuntaan.

Ompele ensin toinen sivu ja sen jälkeen kiinnitä samoin myös toinen sivu ja ompele. Nyt laukun ulkokuori on valmis.

Vuoren ompelu ja kiinnitys

Kiinnitä vuoreen haluamasi taskut. Avaimia varten teen lenksun, näin avaimet eivät pääse pyörimään laukunpohjalla. Pujotin vinonauhan väliin lukon ja ompelin nauhan kiinni.

Jos haluat laukkuun sivutaskuja, laita ne kohdilleen ja ommellaan vuoreen kiinni. Laita myös avainlenksu haluamaasi kohtaan. Kiinnitä vuori ja tukikangas toisiinsa ompelemalla reunaan tikkaus. Näin varmistat, että vuori pysyy paikallaan.

Kokoa vuori. Muista jättää vetoketjun kohdistusmerkkien kohtaan 1,5 cm saumavara. Ompele toisen puolen pohjaosan kokonaan kiinni mutta toiselle sivulle jätä pohjaan käden kokoinen aukko. Aukko jätetään sen vuoksi, että saat käännettyä laukun oikeinpäin sen jälkeen kun vuori on yhdistetty pääliosaan.

Seuraavana vuorossa on pääliosan ja vuoren yhdistäminen. Käännä pääli- ja vuoriosa nurinpäin eli oikeat puolet ovat sisään päin. Työnnä vuoriosa laukun sisälle. Kiinnitä vuoren yläosa vetoketjuosan sivusaumaan. Ompelevuori kiinni sivupuolelta, näin saat ommeltua samaa saumaa pitkin millä kehä on kiinnitetty sivuosaan .

Sen jälkeen käännä laukku vuoren kääntöaukosta.

Laukun sisus näyttää nyt tältä

Viimeistele laukun vuoriosat. Ompele vuori kiinni vetoketjun päistä sekä sulje laukun pohjassa oleva kääntöaukko.

Käännä laukku oikein päin. Leikkaa hihna halutun pituiseksi, pujota säätösolki paikoilleen ja ompele hihna kiinni.

Laukku on nyt valmis käyttöön!

Kuvia ompelemistani laukuista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: