Kesän, aurinko ja vuoden 2020 ompeluprojektin suunnittelu

Ennen rakastin kesäaikaa, aurinkoa, lämpöä ja kesä puuhastelua. Mutta nykyään kesä tuottaa ristiriitaisia tunteita ja haastetta. Kärsin haastavasta ruusufinnistä ja aurinkoallergiasta. Ulkona olo aiheuttaa päänvaivaa kun pitää suojautua auringolta hatuin ja erilaisiin vaattein, ihoa ei saa näkyä. Jo pienikin määrä aurinkoa saa ihoni punaiseksi ja araksi. Tämä on ohjannut ompeluitakin siten että pyrin tekemään kesäksi vaatteita jotka suojaavat. Hyväksi olen havainnut erilaiset kellohihat, ne peittävät ja ovat ilmavia. Hameissa ja mekoissa pitkät helmat jne.

Tästä johtuen vietän suurimman osaa kesästä sisätiloissa. Parasta ajanvietettä on ompelu. Perus vaatteita tulee ommeltuja muutenkin, joten haastan itseni suunnittelemalla ja ompelemalla iltapuvun. Viime vuonna toteutin ensimmäisen puvun. Tuo puvun tekeminen oli itselle melkoinen juttu. Se vahvisti käsitystä siitä että haluan tehdä lisää iltapukuja. Talven aikana tein kolme erilaista pukua. Kaikki puvut on tehty tyttäreni mitoilla ja tullaan kuvaamaan hänen päällään, jossain kivassa ympäristössä tämän kesän aikana.

Iltapukujen mallit eivät lopu kesken. Näissä saa haastaa omia taitoja ja välillä huomaa että tarttis vielä paljon lisäoppia. Jotkut asiat on tullut opittua niin sanotusti kantapään kautta. On tullut ommeltua ja purettua metritolkulla ja toisinaan on jopa usko omaan tekemiseen meinannut loppua. Mutta koskaan en ole luovuttanut vaan jokaisen puvun olen tehnyt valmiiksi.

Kesän 2020 ompeluprojektimallin suunnittelu

Hommahan lähti taas liikkeelle siitä että tutkin pinterestistä erilaisia iltapukuja. Jostain syystä huomaan aina palaavani isoihin useita kangaskerroksia sisältäviin pukuihin. Puku alkoi hahmottua mielessäni. Minulla ei ole piirtäjän lahjoja, joten ajatuksen siirtäminen paperille on vaikeaa mutta jonkinlaisen hahmotelman sain väkerrettyä tai oikestaan niitä syntyi useampikin. Helma on kaikissa sama mutta miehustasta piirsin kolme hieman erilaista korsettimallia. Testasin myös kaavoittaa sydämmeen mallisen miehustan. Nyt se pitää vielä sovittaa, sen jälkeen päätämme lopullisen mallin.

Päälikankaana käytän Kangastuuliasta hankittua paljettitaftia ja alle tulee useita tyllikerroksia. Helmaa mietin vielä, teenkö täysikello vai hieman kavennettu mutta kumminkin reilusti levenevä. mietin myös tyllin väriä olisiko se musta kuten tekemässäni protossa vai tumman sininen. Voi olla että teen taakse pienen laajuisen mutta kaikki aikanaan.

Nyt kun malli on hahmottanut niin tein siitä miniproton (1/3 osa koosta 38), jonka pohjalta on helppo suunnitella mallikorjaukset ja tehdä ompelusuunnitelma. Tästä lähdetään liikkeelle 😀. Proto näyttää kutakuinkin siltä mitä olin mielessäni ajatellut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: