Kesä 2019 ompelupäiväkirja osa 1 – ompeluhuoneessa auringolta piilossa

Kesä on ihanaa aikaa kun aurinko lämmittää ja luonto kukkii, mutta samalla ongelmallista aikaa aurinkoallergiaa potevalle. Itse lukeudun tuohon allergisten joukkoon. Niinpä kesäni menee aurinkoa kartellen.

Ompelu on erittäin mukavaa ajanvietettä. Normi vaatteita on kiva tehdä mutta toisinaan haluan haastaa itsensä erilaisten ompelusten tiimoilta. Pidän juhlapukujen suunnittelusta ja valmistamisesta. Niille on vain niin harvoin käyttöä, joten yleensä suunnittelen ja valmistan puvut 1/3 osa 38 koosta. Viime vuoden lopulla kaavoitin ja valmistin sifonki iltapuvun pikkukoossa. Puvun valmistuttua ajattelin että tää on sellainen puku, jonka haluan tehdä oikeassa ihmiskoossa.

Toukokuussa pohdin mitä ompelisin lomani aikana. Siinä sitten ideoita etsien surffasin kangaskauppojen nettisivuja. Kangaskapinan nettisivuilla postomyynnissä oli edullista sifonkia. Värivaihtoehtona oli valkonen, musta ja punainen. Silloin päätin että tästä tulee mun tän kesän projekti. Tilasin siltä istumalta 40 metriä punaista sifonkia.

Itselle en tätä pukua halunnut tehdä, joten kysyin tyttäreltäni suostuisiko hän malliksi. Häntä ei tarvinnut sen kummemmin suostutella vaan oli heti mukana suunnittelussa. Puvulle ei siis oikeasti ole tarvetta/tilausta. Teen puvun omaksi huviksi, samalla tulee testattua omat taidot. Ajatuksena on että valmis puku kuvataan jossain luonnonhelmassa. Mutta ei mennä asioiden edelle kun puku on vielä suunnittelupisteessä.

Puvun väri on siis punainen. Miehustasta tehdään korsetti mallinen. Jotta löydämme mallille sopivan ja mieleisen mallin, teen miehustasta kolme eri tyylistä protoa. Sovituksen yhteydessä päätämme mikä niistä sopii kantajalleen parhaiten. Myös takaosan helman pituus on mietinnässä. Todennäköisesti pituus tulee olemaan 180-200 cm, pituus tarkentuu miehustan proton sovituksessa.

Tässä on siis lähtötilanne puvun valmistukseen.

Ostoslista:

  • Helman pituudesta riippuen puku tarvitsee 30-40 metriä sifonkia
  • tekoturkista, 2m
  • satiinia, 1m (varmuuden vuoksi reilusti)
  • vuorikangasta, 1m (varmuuden vuoksi reilusti)
  • korsettiluita,
  • piilovetoketjun, 25 tai 30cm tarkentuu projektin edetessä
  • Satiininauhaa, leveys ja pituus tarkentuu projektin edetessä
  • 0.4 paksusta siimaa, en osaa sanoa metrimäärää mutta paljon

Nyt kun tarvikemäärät on kutakuinkin selvillä projekti lähtee liikkeelle peruskaavan piirtämisestä.

Seuraavassa osassa kaavoitusta, kuosittelua ja protoilua

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: