Kellohihanen viskoosipaita

Näin Pinterestissä kuvan paidasta, jonka hihoissa oli kyynärpäästä alaspäin kellotus. Kellotus laskeutui vinosti siten että hihan etuosa on lyhyempi kuin takaosa. Eurokankaan palalaarista löytyi musta kukkakuvioinen viskoosikangas, joka sopi mielestäni hyvin tähän malliin. Viskoosi on kevyt, laskeutuva kangas.

Joten tuumasta toimeen ja kaavojen piirtoon. Olen aiemmin piirtänyt mitoillani +8 peruskaavan, johon on tehty tarvittavat korjaukset. Kopion peruskaavan ja tein kuosittelut. Miehustan kuosittelu sujui nopeasti, sillä olen tehnyt aiemmin saman tyylisiä paitoja.

20180922_1618351071641977.jpg

Hihojen kaavoitusta piti hieman pohtia ja piirrellä. Jotta varmistuin että hiha on halutun näköinen, tein siitä proton. Protossa kellotus ei laskeudu tasaisesti, joten kaavas piti hieman korjata laajentamalla ja pyöristämällä kellotusta sivuosista.

Nyt kaavat olivat kunnossa. Ennen kankaan leikkuuta höyrytin/silitin kankaan. Asettelin kaavaosat kankaalle. Hihojen kellotuksen leikkasin vinoon langansuuntaan, muut osat on leikattu suoraan langansuuntaan. Leikkasin osat sentin saumavaroin, poikkeuksena helma, johon laitoin 2 sentin käännevaran.

20180922_1756451885088155.jpg

Sitten ompelemaan. Huolittelin reunat saumurilla, jonka jälkeen siirryin itse paidan kokoamiseen. Yhdistin kappaleet lukkotikillä, silitin saumavarat auki.

Silitin tukikankaan kaulan-alavaraan. kiinnitin alavaran ja käänsin/silitin sen paidan sisäpuolelle. Ompelin alavaran kiinni muutaman millin etäisyydelle kaula-aukon reunasta. Huolittelin kellohihojen- ja paidan helmaan kaksiompeleisen päärmeen.

20180923_0941281111856617.jpg

Alavaran kiinnitys

20180923_1041341011280818.jpg
Alavaran ompelu
20180923_094920331527778.jpg
Alavaran tikkaus

20180923_1003401440831948.jpg

20180923_101447169345868.jpg
Kaksoispäärmeen ompelu
20180923_1614581826332135.jpg
Valmis hiha
20180923_11435057930347.jpg
Kellohiha edestä
20180923_1144121884071493.jpg
Kellohiha takaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: